lauantai 6. helmikuuta 2016

Vadelma-Nutellakakkua!

Heippa vaan! Pitkästä aikaa päivitystä blogiin. Eilen päähäni pälkähti ajatus testata Nutellaa ja vadelmaa samassa kakussa. Ja näiden kahden makuyhdistelmästä tuli kertakaikkiaan aivan täysi kymppi! <3



Seuraavana tulee ohje tähän ihanuuteen:

Pohja:
120gr Oreo-keksejä
Flora Culinessea sopivasti :D 

Nutellakerros:
200gr mascarponea
200gr Nutellaa
2dl vispikermaa

 sokereita oman maun mukaan
2 liivatetta
tilkka vettä

Vadelmakerros:
  200gr mascarponea
200gr vadelmia paseerattuna
2dl vispikermaa
sokereita oman maun mukaan
4 liivatetta 
vettä vajaa 1/2 dl

Tee ensin pohja. Murskaa Oreot pieneksi muruksi. Lisää Flora Culinessea ja sekoita tasaiseksi. Painele
rasva-keksiseos vuoan pohjaan tiiviisti. Ja laita vuoka jääkaappiin odottamaan. Käytän kakun teossa 18cm vuokaa. 

Valmista seuraavana Nutellakerros. Vatkaa vispikerma vaahdoksi.Laita liivatteet veteen liukenemaan. Vatkaa mascarpone tasaiseksi massaksi. Lisää Nutella ja vatkaa sekaisin. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää liivatteet vesitilkkaan. Kaada liivateneste ohuena nauhana nutella-mascarponevaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen mascarpone-nutellavaahdon sekaan. Kaada
valmis vaahto Oreo-pohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. 

Valmista sitten vadelmavaahto. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, muista keittää vadelmia pussin ohjeen mukaan. Paseeraa 200gr vadelmia. Vadelmat voivat jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa mascarpone tasaiseksi. Lisää paseeratut vadelmat ja sokerit ja sekoita tasaiseksi.Jos haluat, voit lisätä jäisiä kotimaisia vadelmia hyytyneen nutellakerroksen päälle. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja lisää liivatteet vesitilkkaan. Kaada liivateneste ohuena nauhana vadelma-mascarponevaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti käännellen mascarpone-vadelmavaahdon sekaan. Kaada

valmis vaahto nutellkerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Koristele oman mielen mukaan.

Ja ei muuta ku herkutteleen!







2 kommenttia:

  1. Nam! Mulla ois nutellaa purkki, pitäisköhän kokeilla tätä reseptiä ... :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa. Tämä on saanut hyvää palautetta. :) kerrohan sitten kokemuksia,kunhan pääset testaamaan.

    VastaaPoista