lauantai 4. huhtikuuta 2015

Hullaannuin mangosta!


Tuntuu kaikista varmaan oudolta, mutta tässä noin kuukausi sitten leivoin elämäni ensimmäisen mangokakun. Olen pitänyt sitä jotenkin aina niin tylsänä, mutta yhtenä aamuna päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja testata. 

Ja olin todella yllättynyt siitä, kuinka se oli makoisaa. Sen jälkeen on leivottu oikeastaan vain mangokakkuja.

Ohjeen kakkuuni löysin eräästä blogista:

Ohje on todella hyvä ja maukas, ainoan mutoksen tein kiilteeseen. Eli kakku on tehty 18 cm vuokaan, johon käytin 2 desiä mangososetta ja kahdella liivatteella hyydytin.



Samaisella ohjeella tein myös erikokoisia ja muotoisia leivoksia:







Lisää kakkuja sekä pääsiäiskoristeisia donitseja, donitsien ohje löytyy blogistani.


Työkavereille pääsiäisen ja syntymäpäiväni kunniaksi kakkuja:


Ja lisää kakkuja:


Nyt on ainakin treenattu ja testattu mangokakku ja hyväksi todettu. Pääsiäisen jälkeen voisi alkaa värkkäämään myös muitakin kakkuja,












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti