maanantai 6. helmikuuta 2017

Työssäoppimaan Saksan Stuttgartiin

Pitkäaikainen unelmani on toteutumassa eli työssäoppiminen ulkomailla. Olen jo alle  parikymppisestä asti haaveillut siitä, että pääsisi ulkomaille hieman pidemmäksi aikaa:  työharjoitteluun, opiskelemaan ym. Ja nyt se on toteutumassa, hieman vajaa nelikymppisenä. Toivottavasti kannatti odottaa näin kauan! 

Opiskelen siis näin aikuisiällä nuorisopuolella leipuri-kondiittoriksi. Tarkoitus olisi valmistua syksyllä 2017. Kiitän itseäni siitä, että olen tällainen hölösuu (joskus näköjään siitäkin on hyötyä). Olen puhunut koulussa alusta asti, että olisipa ihanaa päästä työssäoppimaan ulkomaille, mutta ajattelin kuitenkin, ettei minulle seuraa löydy. (Kukaan aikuinen ei raaski jättää perhettään, enkä halua lähteä myöskään kenenkään nuoren esiliinaksi/äidiksi). Aluksi suunnittelimme, että lähtisimme koko perheen voimin, mutta jotenkin järjestelyt tuntuivat ylivoimaisilta. Mistä saamme niin ison asunnon, että koko perhe mahtuu? Mihin laitamme koiran? etc. Vähäksi aikaa unohdin koko homman. Sitten yhtenä päivänä tuli viestiä eräältä toiselta aikuisopiskelijalta, että lähtisinkö hänen kanssaan reissuun. Ja minä siihen samantien, että JOOOO! <3 Ja niin me aloimme suunnitteleen reissua. Saksa/Stuttgart valikoitui sen takia kohteeksemme, koska koulumme tekee paljon yhteistyötä stuttgartilaisten kanssa ja siellä on monta yhteistyöleipomoa. Kävi myös niin hyvin, että Stuttgartin pään koordinaattorilta saimme varattua itsellemme yksiön ja koordinaattori tulee myös meitä vastaan juna-asemalta. Joten menemistä sinne ei tarvitse enää jännittää. :D

Paljon tällaiseen reissuun liittyy myös hommia; paperityöt, learning agreement, lento- ja junalippujen ostaminen on toisaalta myös aika raastavaa ja stressaavaa, mutta kun saimme ne ostettua, niin lähtökin tuntui paljon konkreettisemmalta. Aluksihan kannattaa/pitää tehdä apurahahakemus, koulu siis tukee osaltaan ulkomaille lähtöä. Summa kattaa suurin piirtein sen, mitä menee lentolippuihin sekä asumiseen. Ruokarahaa saa työssäoppimispäiviltä 4€/päivä. Tänään siis saimme vihdoin ostettua myös junaliput. Reittimme on lentäen Oulu-Helsinki-Frankfurt ja sen jälkeen junalla Stuttgartiin ja kotimatka päinvastoin. Stuttgartin lentokenttä on sen verran pienempi, että halvemmaksi tulee junamatka Frankfurtista. 


Olemme tekemisten ja paperihommien kanssa hyvin aikataulussa, kaikki alkaa oleen valmiina. Yksi tärkeä osa tätä työssäoppimista on learning agreement, jonka opettaja täyttää. Siinä selviää kaikki tärkeä; eli työajat, työssäoppimistavoitteet ym ja mukaan kuuluu myös koulun kautta vakuutuspaperit. Itse en tähän harjoitteluun halunnut ollenkaan näyttöä, jotta saa ottaa hieman "rennommin", eikä tarvitse jännittää, miten näyttö sujuisi Saksassa. Siellä kun tunnetusti työnteko on erilaisempaa kuin Suomessa. Aikataulut on tiukat, työpaikalla ei paljon keskustella työkavereiden kanssa. Jäljen pitää olla laadukasta, mutta myös tiukalla aikataululla. Näin ainakin olen kuullut, saas nähä sitten, miten itse koen asian. :D Ihan mielenkiinnolla odotan. Oma työssäoppimispaikkani on konditori/Cafe Schurr. Alla oleva kuva on konditorian julkisivu. 









Mutta tässäpä näitä ekoja fiilareita tulevasta reissusta. Jätä kommenttia viestikenttään, jos käyt lueskelemassa. Olisi kiva!
 

4 kommenttia:

  1. Odotan jo innolla kuulumisiasi matkasi varrelta. Onnea ja nauti ☺
    t.Liisa

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa! Innolla odotan, että pääsen kuulumisia kertomaan ja jakamaan. Kunhan saisi vaan kunnon nettiyhteydet. :D

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla odotan saatko julkaista muutakin kuin kuvia. Onnea ja hauskaa reissua! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se varmasti on tosi tarkkaa, mitä saa julkaista ja mitä ei. Jäämmepä odotteleen. :)

      Poista